Perhekriisi- ja terapiakeskus Pilari
Pilari, perhekriisi- ja terapiakeskus aloitti projektina toimintansa syksyllä 1998. Rahoittajana on toiminut Raha-automaattiyhdistys ja vuodesta 2003 lähtien myös Turun kaupunki on antanut avustuksen Pilarin toimintaan. Projektin tavoitteena oli kehittää työmallia kriisissä oleville perheille ehkäisevissä ja jälkihuollollisissa merkeissä - erityisesti henkisessä ja fyysisessä perheväkivallassa. Pilarissa työskentelee kaksi työntekijää.
Pilarin työtä valvoo Turun ensi- ja turvakoti ry:n hallitus.
Pilarissa on kehitelty luovasti erilaisia asiakkaiden saavuttamisen ja hoidollisuuden menetelmiä. Turun alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista on koottu asiakkaille apuvihkonen. Yksilö-, pari- ja perheistunnoissa on kehitetty perhekriisiin kolmen kerran lyhyttä kartoittavaa ja tukevaa sekä ohjaavaa työmallia. Pidemmissä hoidollisissa keskusteluissa on käytetty tukevia ja luovia menetelmiä kriisien läpikäymiseen.
Yleisimmiksi yhteydenoton syiksi mainittiin puolison väkivaltaisuus, parisuhdeongelmat, puolison uskottomuus, erokriisit, puolison mustasukkaisuus, henkinen väkivalta ja oma mustasukkaisuus.
Lisätietoja Pilarista.
